Viini-ilta koirien kanssa

Olen ajatellut koiria, koirana olemista ja sitä, että monesti kannattaisi käyttäytyä kuin koira.

Sigrid Nunezin kirjoittamassa Parhaassa ystävässä päähenkilö miettii, että koirat eivät voi varmaankaan ymmärtää lainkaan sitä, miksi ihmiset itkevät. Päähenkilö toteaa jotenkin niin, että koirien näkökulmasta ihminen on niin kaikkivoipa, että ihmisten itkemisen on pakko vaikuttaa koirista täysin absurdilta. Silti jokainen koiranomistaja varmasti tietää, että koiraa parempaa lohduttajaa ei maailmassa olekaan.

Itse olen maannut viikonlopun koirieni alla sohvalla ja sängyssä. En ole miettinyt, pitäisivätkö koirani minua outona, jos itkisin. Sen sijaan olen ajatellut, miten autuasta olisi nukkua päivästä suurin osa. Kun asetun vaakatasoon molemmat koirani hyppäävät välittömästi päälleni ja ryhtyvät kuorsaamaan alle minuutissa. Usein kuvaan heitä ja lähettelen kavereilleni kuvia tai videoita nukkuvista koiristani. Koirani eivät varmasti ymmärrä laisinkaan, mitä teen. Silti kesken uniensa he katsovat pyynnöstäni kameraan ja usein jopa heiluttavat häntäänsä. Koirilla on maaginen kyky suhtautua rennosti ympärillä tapahtuviin absurdeihin asioihin.

Suuresti fanittamani Elisa Aaltola lainaa Simone Weilia puhuessaan eläinten oikeuksista. Weil on sanonut, että kyky huomioida toisen yksilön sisäinen todellisuus on suurinta anteliaisuutta. Koirilla tuota kykyä todellakin on. Minulla olisi ollut perjantaina ihanat juhlat, mutta lumikaaoksen takia en päässyt autolla järjellisesti liikkeelle. Päädyin viettämään viini-iltaa koirieni kanssa. Vaikka kerroin koirilleni useaan kertaan, että heidän seuransa on tällä kertaa kakkosvaihtoehto, heitä ei haitannut lainkaan. He keskittyivät meneillään olevaan hetkeen ja iloitsivat yhteisestä ajasta.

Viikolla olen puhunut ystävieni kanssa siitä, että onko se, että jollekin kertoo, mitä on tekemässä, kutsu liittyä seuraan. Eräs ystäväni on sitä mieltä, että totta kai on, että ihmiset, jotka pitää kutsua erikseen ovat raskaita. Toinen ystäväni ajatteli asiaa työkontekstista käsin ja totesi, että ne ihmiset, jotka tunkevat kaikkeen pyytämättä mukaan, ovat raskaimpia. Koirat ovat intuitiivisesti luonnonlahjakkuuksia tässäkin. Ilman sanoja koirani tietävät, aionko nousta sängystä ylös vai käydä vain juomassa lasin vettä, jolloin heidän ei kannata seurata. Luulen, että jos listaisin koirilleni tekemisiäni, he pitäisivät sitä selittelynä. Noin muuten he lähtevät kyllä ehdoitta, kyseenalaistamatta ja innoissaan mukaan kaikkialle ja kaikkeen.

Ensi viikolla aion siis käpertyä kesken Teams-palaverien pitkille päiväunille työpöytäni alle. Myötäelän, jos jollakin on paha mieli. En välitä siitä, jos ympärilläni tapahtuu absurdeja asioita, vaan osallistun niihin toivotulla tavalla. Lähden työkaverini kanssa ilolla lounaalle, vaikka tietäisin, että hän on pyytänyt jotakuta toista ensin. Suhtaudun innolla ja varauksetta kaikkeen, mihin minut otetaan mukaan. Haistelun ja nuolemisen harjoittelun jätän vielä välistä.