Toimistomadot

Työystäväni teinillä on leopardigekko. Gekon lempiruokaa ovat Itiksen Megaeläimestä ostetut jauhomadot. Vaikka käyn usein Itiksessä, en ole suostunut ostamaan työkaverilleni matoja. Olen sanonut, että tuntuisi pahalta päättää, kuka madoista kuolee. Madollehan ostetuksi tuleminen merkitsee lähenevää kuolemaa.

Eräänä iltapäivänä töissä työystäväni kuuli, kun sovin meneväni illalla teinini kanssa Itikseen elokuviin. Hän kysyi, että enkö nyt voisi tuoda hänelle niitä matoja. Suostuin vastahakoisesti, on ollut kiireistä, joten annoin moraalini venyä vähän.

Pian katsoin, kun eläinkaupan myyjä poimi paksuja jauhomatoja muovirasiaan. Kysyin, eikö tunnu pahalta valita, kuka kuolee. Myyjä vastasi, että oikeastaan häntä hieman ällöttää poimia matoja. Hän teki muovirasian kanteen reikiä. Kerroin, että vien madot elokuviin.

Seuraavana aamuna annoin matorasian työystävälleni. Madot kiinnostivat muitakin, ja pian ihmettelimme matoja koko työyhteisön voimin. Ehdotin, että jättäisimme pari matoa lemmikiksi. Jostain syystä työystäväni, jolle madot toin, innostui ja teki lasipurkkiin viihtyisän matopesän. Hän laittoi sinne turvetta, viherkasveja, porkkanaa, sokeria ja vettä.

Väitin muille huomanneeni, että madot ymmärtävät olevansa töissä ja että niillä on selvä hierarkia. Yksi tulee aina ensin porkkanalle. Toinen pysyttelee turpeessa ja tuijottaa toista.

Pian madot koteloituivat. Seurasimme kollegoideni kanssa muotoaan muuttavia toukkia kiinnostuneina. Pohdin usein viikkopalavereissa sitä, että saammeko pian kovakuoriaisia ja sitä, että onkohan toimistomatojen ystävät jo syöty.

Ollessani yksin koteloituneiden toukkien kanssa kerroin niille, että olemme edelleen töissä ja kysyin, että onkohan toinen niistä esihenkilö. Sanoin toiselle, että sen olemus on jotenkin johtajamainen. Silti se pysyi syrjässä eikä vaikuttanut siltä, että sillä olisi pakenemissuunnitelmaa.

Kun kovakuoriaiset kuoriutuivat, kaikki yllättyivät. Ne olivat isoja ja ruskeita. Toinen yritti heti kiivetä purkista pois. Sanoin, että se kaipaa varmaan uusia haasteita. Toinen jäi paikalleen ja näytti siltä kuin se olisi tiennyt, ettei pääse mihinkään.

Toimistollamme oli määrä olla kesäjuhlat. Pesän innoissaan madoille rakentanut työystäväni katsoi purkkia, jossa kaksi kovakuoriaista kiipeilivät toistensa yli ja totesi, että juhlissa pöydällä ei voi olla lasipurkkia, jossa on hyönteisiä.
– Mieti nyt, mitä muut ajattelevat, hän sanoi.

Vapautimme kovakuoriaiset ennen juhlien alkua. Avasimme ikkunan ja kumosimme purkin varovasti ikkunalaudan reunalle. Toinen kuoriaisista jäi hetkeksi paikoilleen, sitten lähti kulkemaan suoraan lasia kohti ja törmäsi siihen. Toinen kipitti määrätietoisesti ikkunalaudan reunalle, pysähtyi hetkeksi ja tipahti alas.

Mietin, että työelämä on ehkä juuri tätä: koteloidut, muutut, levität siipesi ja juuri silloin joku tulee, kerää sinut pois ja sanoo, että nyt tarvittaisiin tilaa juustotarjottimelle. Muistin eläinkaupan myyjän, joka sanoi, että häntä ällöttää hieman.