Kun työelämä ghostaa

Minulla on yli 60-vuotias työtön ystävä. Ystävälläni on vaikuttava työhistoria. Hän on ollut keskisuuren yrityksen toimitusjohtajana, johdon strategiakonsulttina ja projekti- sekä markkinointipäällikkönä. Viimeiset vuodet hän on ollut lähinnä työtön työnhakija. Ystäväni tilanne on jännä. TE-palveluista kysytään säännöllisesti, että miksi sä täällä olet. Työnantajat puolestaan kysyvät, miksi sä tänne haet.

Ystäväni korostaa usein, että hän tekisi mielellään mitä tahansa työtä. Taannoin tarvitsin apua. Kysyin ystävältäni, kiinnostaisiko häntä tehdä hieman markkinointia. Perusteellinen ystäväni kysyi heti, että millaista ja miten. Häpeissäni kerroin, että hänen pitäisi etsiä ja ladata eräästä ohjelmasta osoitteita ja tehdä raakaa sähköpostimarkkinointia. Ymmärsin ehdottavani entiselle johtajalle työtä, joka yleensä ostetaan intialaiselta lapselta tai botilta. Ystäväni katsoi minua ja sanoi, että totta kai hän auttaa.

Toisinaan luemme ystäväni kanssa työpaikkailmoituksia. Tehtävien sijaan niissä kuvaillaan hakijoita: ”Etsimme ketterää, strategisesti ajattelevaa hands-on-tekijää, joka kykenee operoimaan epäselvässä toimintaympäristössä ja fasilitoimaan vaikuttavaa muutosta. Arvostamme näyttöjä transformaation läpiviennistä.” Välillä ystäväni soittaa ilmoituksessa mainitulle henkilölle ja kysyy, että mitä työ konkreettisesti pitäisi sisällään. Usein henkilö toistaa ilmoituksessa mainitun ja lisää vielä jotakin sellaista, että tässä roolissa pitää omata holistinen ymmärrys liiketoimintalähtöisestä johtamisesta ja kyky yhdistää ydinprosessit arvolupaukseen. Toisinaan ystävälleni sanotaan, että totta kai hän voi hakea työtä, mutta monesti todetaan myös, että tämä on kyllä rooli, johon haetaan sellaista uransa alkuvaiheessa olevaa.

Ystäväni työnhakua seuranneena minusta on alkanut tuntua, että työelämä on täynnä puhetta rohkeudesta ja suoruudesta, mutta kun pitäisi oikeasti pyytää apua tai tarjota työtä jollekulle ollaan hiljaa tai muotoillaan toive hakijalle sanaparilla ”sopiva tiimiin”. Työnantajat eivät kehtaa kirjoittaa ilmoituksiin, mitä oikeasti etsivät, ja jos kehtaavat, he eivät kehtaa pyytää sitä yli 60-vuotiaalta, kokeneelta ihmiseltä.

Jos työelämä olisi Tinderissä, se olisi se tyyppi, joka ghostaa, koska ei kehtaa sanoa ääneen, ettei uskalla haluta sinua, koska pelkää, ettet halua häntä. Kun minulla on seuraavan kerran varaa palkata joku, palkkaan jonkun yli 60-vuotiaan ja kerron suoraan, mitä työ on. En peittele sitä hybridimalliksi, jossa luodaan brändipersoona ja johdetaan muutosmatkaa, vaan sanon esimerkiksi, että tarvitsemme jonkun, joka jaksaa kaivaa kontaktit ulos järjestelmästä ja laittaa 100 000 sähköpostia perään.

Kesällä aion tapetoida pari seinää, enkä häpeä yhtään pyytää työtöntä johtajaystävääni avuksi. Kun hän kysyy, mitä pitäisi tehdä, sanon, että lähinnä levittää liisteriä tapettiin. Tiedän jo nyt, että ystäväni vastaa, että totta kai autan. Tiedän myös, että hän tekee sen paremmin kuin yksikään botti.