Ensimmäiset potkut!

Ihmiset tapaavat jakaa muistoja ensimmäisistä kesätöistä ja työpaikoistaan, joten jaanpa minäkin omani.

Yksi ensimmäisistä työpaikoistani oli Helsingin Asematunnelin Carrols. Olin alaikäinen ja orientoitunut kaikkeen muuhun kuin asiakaspalveluun. Perustin esimerkiksi entisen historianopettajani kanssa Tšetšenian sodan vastaisen yhdistyksen. Kuvittelin tietäväni, mikä maailmassa on pielessä, mutta ravintola-alasta ja asiakaspalvelusta en ymmärtänyt mitään.

Koska en oppinut, missä järjestyksessä täytteet tulevat hampurilaisiin, työskentelin pääsääntöisesti kassalla. Kerran tiskille tuli siististi pukeutunut vanhempi pariskunta juomiensa kanssa. He ojensivat pahvimukinsa minulle ja sanoivat, ettei juomissa ole hiilihappoa. Otin mukin toisen kädestä. Maistoin juomaa asiakkaan käyttämästä pillistä. Ojensin juoman takaisin.
– Onhan siinä, sanoin ja hymyilin.

Kun asiakkaita oli vähemmän, kyselin vuorossa olevalta esihenkilöltä, mitä väliä sillä on, missä järjestyksessä täytteet laittaa, koska mahassa ja suussa ne menevät sekaisin kuitenkin.

Sain potkut koeajalla. Olin aidosti hämmästynyt. En ollut ajatellut olevani huono työntekijä. Lyhyen työurani aikana olin ehtinyt tutustua työkavereihin niin hyvin, että olimme alkaneet viettää aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla. Sinä päivänä kun sain potkut, olin järjestämässä bileitä, joihin olin kutsunut myös työkavereitani. Joku kysyi, onko ok, jos minut irtisanonut esihenkilökin tulee.
– Totta kai, vastasin enkä ymmärtänyt lainkaan, miksei olisi.

Kuvassa suunnittelen ystäväni Ullan kanssa hampurilaisten tekemistä. 23 vuotta sitten olin jokin projektihenkilö, ja Ulla tuli samaan työpaikkaan taloushahmoksi. Hiivin kollegani työhuoneeseen ja kumarruin kuiskaamaan hänelle, että uusi talousihminen lienee noita tai lohikäärme, koska sillä on pitkät valkoiset kynnet. Nousin ja huomasin Ullan seisovan ovella. Hän hymyili, nyökkäsi tyynesti ja sanoi, että hyvin havaittu.