Ammatillinen koulutus ei elä otsikoista vaan arjesta

HS:n artikkeli ammatillisen koulutuksen tilasta (25.5.2025: ”Mitä ihmettä amikselle tehtiin?”) kuvaa koulutuksen kipukohtia: sirpaleisuutta, tuen puutetta ja jargonia, joka peittää arjen. Monet havainnot ovat tunnistettavia, mutta on myös toinen todellisuus. Se ei näy väitöskirjoissa eikä päädy Hesariin.

Olen tehnyt Suomen suurimman ammatillisen aikuiskouluttajan viestintää työkseni. Työssäni näin, ettei ammatillinen koulutus ole ensisijaisesti rakenneuudistus. Se on arkista työtä ja kohtaamisia. Se koostuu ihmisistä, jotka opettavat, oppivat ja löytävät paikkansa. Usein ratkaiseva muutos alkaa pienestä: ymmärretystä ohjeesta, onnistuneesta työssäoppimisesta tai siitä, että joku uskoo ja sanoo ääneen ”sä osaat”.

Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ei kirjoiteta sankaritarinoita, silti siellä tapahtuu päivittäin asioita, joiden yhteiskunnallinen merkitys on kiistaton.

Entiset kollegani eivät rakenna henkilöbrändejä, he kouluttavat osaajia työelämän tarpeisiin. Ihmisiä, jotka korjaavat lämpöpumppuja, asentavat sähköt teollisuuskiinteistöihin ja hoitavat vanhuksia. Arjessa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kouluttaja tekee opiskelijan kanssa koulutusssopimusta kello 6.45, että opiskelija ehtii ensimmäiseen työvuoroonsa ja sitä, että suomen kielen opettaja istuu kahvitunnilla selittämässä opiskelijoille työelämän sanastoa.

Amiksissa ratkaistaan päivittäin pieniä, mutta tärkeitä asioita: miten opiskelija löytää sopivan opintopolun, miten työpaikka saadaan mukaan koulutukseen, miten ulkomaalaistaustainen ammattilainen saa riittävän kielitaidon voidakseen työllistyä alalle, jonka hän hallitsee käytännössä.

Yhteiskunnallinen keskustelu koulutuksesta kiertyy helposti hallintorakenteisiin ja oppimistuloksiin. Ne ovat toki tärkeitä, mutta on tärkeää muistaa, että ammatillinen koulutus ylläpitää yhteiskuntaa. Amiksissa syntyy yksilöllisiä oivalluksia, urapolkuja ja kokonaisia ammattikuntia. Ammattiosaajat rakentavat, huoltavat ja hoitavat. Ammatillinen koulutus ei ole vain väylä työhön, se varmistaa, että osaaminen, osallisuus ja hyvinvointi eivät jää harvojen etuoikeudeksi.

On helppoa unohtaa, että ammatillinen koulutus myös toimii. Se toimii joka päivä. Ihmiset saavat uuden alun ja ammatin. Se toimii, koska kouluttajat, opettajat, työpaikkaohjaajat ja ohjaushenkilöstö tekevät joka päivä työtä, jota ei mitata klikkauksilla tai liidien määrällä, vaan sillä, työllistyykö opiskelija.

Kirjoitin työssäni artikkeleja, joissa korostettiin osaamisen kehittämistä, työllistymistä ja jatkuvaa oppimista. Kirjoitin kouluttajista, opiskelijoista ja onnistumisista. Harva teksteistäni näkyi mediassa. Harvassa työpaikassa on kuitenkaan ollut samanlaista ylpeyttä siitä, mitä arjessa tapahtuu.

Amis ei tarvitse ylisanoja. Se tarvitsee tekijöitä, rahoitusta ja aikaa, mutta ennen kaikkea se tarvitsee yhteiskunnallista ymmärrystä siitä, miksi ammattiosaaminen on vielä 2020-luvullakin välttämätöntä.